UKK - usein kysytyt kysymykset
Olemme keränneet yhteen kymmenen usein kysyttyä kysymystä tarjoamastamme mentoroinnista. Tässä blogissa julkaisemme ne yksi kerrallaan vastauksen kera. Tähän blogiin siis lukijan kannattaa jatkossa säännöllisesti palata.
1. Onko jo vuosia sitten rehtorin viran jättäneillä mitään annettavaa tämän päivän varhaiskasvatuksessa, peruskoulussa tai lukiossa työskenteleville?
Jokainen Rexit mentoroi™ -tiimin jäsen on ryhtynyt mentoriksi heti eläköidyttyään rehtorin virasta ja ollut siitä lähtien kiinni ei vain yhden vaan usean varhaiskasvatus-, perusopetus- ja lukioyksikön arjessa.
Mentorit seuraavat aikaansa mm. osallistumalla ajankohtaisiin koulutuksiin sekä osallistumalla ops-prosesseihin kunnissa ja muissa verkostoissaan.
He ovat lisäksi ylläpitäneet ja kehittäneet asiantuntemustaan mm. täydennyskoulutuksen avulla, alan kirjallisuutta hyödyntämällä ja säännöllisten Mentorien mentorointi -tapaamisten avulla. Rexit mentoroi™ -tiimillä on omat mentorinsa Timo Kultanen ja Bill Griffiths, joiden laaja osaaminen on pyritty kiteyttämään rexitmentoroi.fi -sivustolla heidän esittelynsä yhteydessä.
Rexit mentoroi™ -tiimi on erittäin hyvin ”jyvällä” siitä, mitä kuuluu tämän päivän varhaiskasvatukseen, perusopetukseen ja lukio-opetukseen.
Mentoreilla on näkemys siitä, mitä eri koulutusasteilla tulisi tehdä, jotta esimerkiksi kansainvälisissä lasten ja nuorten osaamisen ja hyvinvoinnin vertailuissa saavutettaisiin taas 2000-luvun alun asema. Samalla vahvistettaisiin henkilöstön hyvinvointia, alan vetovoimaa ja alalle kiinnittymistä.
2. Millä tavoin mentorin tapaamiset ovat hyödyksi mentoroitavalle ja hänen johtamalleen yksikölle?
Jargon leviää, vaikka emme haluaisi
Työnohjaajien oman OSVIITTA-lehden melko tuoreessa numerossa 2/2025 on artikkeli "Työnohjaaja, pilko jargonkupla". Se perustuu Laura Niemen kirjaan Työelämän tyhjänpuhujat - Jargonin kupla ja miten se puhkaistaan (2024).
Kuten Milla Holmberg artikkelinsa aloittaa, kieli on keskeinen ajattelun ja vuorovaikutuksen väline. Se on keino jakaa tietoa, ilmaista tunteita ja vaikuttaa ympäristöön. Sanoilla luodaan merkityksiä, ohjataan ajattelua ja tuotetaan oivalluksia. Sanat myös muokkaavat tapaamme hahmottaa maailmaa. Ne kertovat, keitä me olemme, mistä tulemme ja miten näemme itsemme suhteessa toisiin. Sananvalintamme voivat lohduttaa, rohkaista tai vahvistaa yhteyttä toisiin, mutta myös luoda ristiriitoja.
Artikkeli herätti minussa kiinnostuksen saada tuo kirja käsiini ja lukea se.
Muistan, miten työnohjaajaksi kouluttautuessani tunsin alemmuutta, kun en osannut työnohjauksen kieltä, jossa muut tuntuivat olevan jo varsin harjaantuneita. Monet osasivat "sanoittaa" ajatuksensa ja "makustelivat" niitä. Koulutuksen edetessä opin tuota kieltä - työnohjaajien ammattijargonia - mikä helpotti keskustelua kouluttajien ja muiden opiskelijoiden kanssa. Tuo kokemus alemmuudesta kuitenkin muistuttaa minua siitä, että työnohjaajana pyrin käyttämään kieltä, minkä asiakkaat ymmärtävät ja mistä heidän on mahdollista hyötyä.
Laura Niemi pohtii, kuinka asiantuntijatehtävät ovat korvanneet tuottavan työn ja kielestä on tullut paitsi työnteon väline myös sen koko sisältö ja tulos, jota toiset arvioivat. Tällaisessa ympäristössä tavallisten sanojen käyttö voi tuntua riskaabelilta: Paljastavatko ne, että osaamiseni on jäänyt ajastaan jälkeen tai että minulla ei ole uniikkeja näkemyksiä, joista kannattaisi maksaa?
Korvaamaton koulusihteeri
Näin kesällä on taas mahdollisuus Nelosen kautta katsoa James Bond -elokuvat ja testata, miten hyvin muistaa kunkin elokuvan juonenkäänteet. Tällä viikolla katsoin Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa (On Her Majesty's Secret Service) vuodelta 1969, jossa James Bondina nähdään George Lazenby.
Tähän blogiini minua innosti kohtaus, jossa esihenkilö M pyytää Jamesin luokseen ja ilmoittaa, että tämä ei enää hyödyttömänä saa jatkaa itselleen tärkeäksi kokemassaan projektissa. Bond poistuu ja pettyneenä pyytää sihteeri Miss Moneypennyn kirjoitamaan sanelunsa mukaan erokirjeen Salaisesta Palvelusta ja pyytä sihteeriä toimittamaan se "tuolle suolapatsaalle". James Bond alkaa tyhjentää työpöytänsä laatikoita. Sitten hän saa sihteerin välityksellä kutsun esihenkilönsä luo. Tämä toteaa, että anomukseen on suostuttu ja antaa anomuksen Bondin käteen. Sihteerin huoneessa hän lukee tuon kirjeen ja toteaa anoneensa kahden viikon lomaa, johon esihenkilö on suostunut. "Et halunnut oikeasti erota", sanoi Miss Moneypenny, johon Bond:"Moneypenny, mitä tekisin ilman sinua?" Bondin poistuttua M taas ilmoittaa Miss Moneypennylle:"Moneypenny, mitä tekisin ilman sinua?"
Koulussa rehtori työyhteisönsä lailla tulee mielessään kysyneeksi päivittäin tuon saman kysymyksen ja toivottavasti lausuu sen myös riittävän usein ääneen koulunsa toimistosihteerille, jota aiemmin kutsuttiin kanslistiksi ja sittemmin koulusihteeriksi.
Kun tarkastelen sitä, miten suomalainen koulu on muuttunut niiden yli neljänkymmenen vuoden aikana, jolloin minä olen saanut olla sen arjessa läsnä työntekijänä, koulusihteerin työ on muuttunut kaikista eniten ja muutoksesta on tullut pysyvää. Toimistosihteeriksi kouluun tulevien koulutuspohja ja kokemus työelämästä vaihtelevat suuresti. Ei ole olemassa tiettyä koulutuskokonaisuutta, jonka suoritettuaan henkilöllä on koulun toimistosihteerin pätevyys. Rekrytoitaessa koulusihteeriä saatetaan olla tilanteessa, jossa meillä on valtava määrä hakijoita, mutta joista kellään ei ole kokemusta työskentelystä koulussa. Kun ei siis ole mahdollista valita parasta osaajaa, on nähtävä, kenellä hakijoista on mahdollisuus tulla sellaiseksi. Tällöin on oltava valmis tukemaan uutta toimistosihteeriä uuden oppimisessa. Tämä on joillekin rehtoreille vaikeaa. Kaiken pitäisi tulla valmiina käteen. Virheiden tekeminen ja tietyissä asioissa osaamattomuuden tunnustaminen on vaikeaa, kun rehtori tässäkin suhteessa toimii tien näyttäjänä.
Mitä rehtori voi oppia ruohonleikkurilta?
Keskustelin erään varsin ison yhtenäiskoulun rehtoreiden kanssa työn kuormittavuudesta ja sen fyysisistä ja psyykkisistä vaikutuksista. Omaa kokemustani vertasin Kustavin rantaniityllä käytössäni olevaan vanhaan ruohonleikkuriin.
Kun päästän otteeni sen moottorin pysäytysvivusta, koneen tulisi sammua, mutta näin ei käykään. Vasta jonkun ajan kuluttua ruohonleikkuri hiljenee. Tunnistan itsessäni vastaavan ilmiön: illalla vuoteeseen mentyäni aika ajoin tunnen, miten vaikeaa on saada itsensä rauhoittumaan sellaiseen mielen ja kehon tilaan, mikä mahdollistaa nukahtamisen. Tämä on omiaan lisäämään stressiä, koska tunnen, miten tärkeää arjen kannalta on edes kohtuullinen yöuni.
Keskustelukumppanini innostuivat tuosta metaforasta.
Yksi heistä muistutti, miten raskasta on koko ruohonleikkuun ajan puristaa moottorin pysäytysvipua. Mitä jos sen sitoisi kiinni - vaikka narunpätkällä - kuitenkin niin, että solmut on taas avattavissa, kun työ on tehty?
Mitä ovat nämä rehtorin narunpätkät ja solmut?
Ruohonleikkuri voi myös sammua ennen kuin työ on valmis, kun bensa - jota polttomoottori käydäkseen tarvitsee - loppuu. Toki yritän pitää huolen siitä, että minulla olisi aina bensaa tankattavaksi tällaisia tilanteita varten. Ruohonleikkurillani on myös taipumus sammua, jos rannan ruoho on päässyt kasvamaan liian pitkäksi.
Liika on liikaa.
- Jyrki Välimäki -
Sivu 1 / 10